SELKÄMEREN KEVÄTTALVEA

 

Kevät 2014 on taas omanlaisensa. Helmikuun 20. päivänä sääennusteet seuraaviksi kymmeneksi päiväksi toteavat, että lämpötila ei helmikuussa enää laske pakkasen puolelle kuin väliaikaisesti. Päivisin pitäisi ensi viikolla päästä jopa viiteen lämpöasteeseen. Ilmastonmuutoksesta säätila ei silti kerro mitään, sillä samanlaisia kummallisia helmikuun lämpöaaltoja on ainakin Suomen länsirannikolla koettu aina silloin tällöin.

 

Porin Kuuminaisissa merijään reuna ulottuu vain viitisen metriä rannasta, jos sitäkään. Eilen pohjoisen kantilta hiljalleen puhaltanut tuuli kasasi irtojäitä rannan tuntumaan.

Rantaniityt paljastuvat, ja sisemmistä lampareista jää alkaa sulaa.

Niemen kärjessä jää kantaa kävelijän vielä hyvin.

Kämpän edusta on vielä jäässä. Veneen voisi silti jo työntää jäätä pitkin avoveteen, ehkäpä verkkoihinkin voisi kertyä saalista.

Hiljalleen kiviä ilmestyy jään alta lisää...

KALASTAJIA PIHLAVANLAHDELLA

Tänään ajelin fillarilla Päärnäisiin kaupungin kadunrakennustukikohdan pihaan ekobongaamaan koristeomenapuussa nähtyä taviokuurnaa. Ei ollut taviokuurnaa, mutta oli sentään viisi tilheä ja räkättirastas. Rantasen Ismo ilmestyi myös paikalle ja jutellessamme kysäisi olenko jo hoitanut  kuningaskalastajan, joka oli edelleen Rimpikarissa.

Jätin kunkun mietintämyssyyn ja polkaisin Liinaharjaan, jossa yhden pihan ruokinnalta löytyi ainakin kaksi turkinkyyhkyä. Liinaharjasta olikin lyhyt matka Pinomäkeen, josta toivottua hiiripöllöä ei löytynyt. Sen sijaan otin lipat, mikä jäisellä Pinomäen Minilinjalla tietää sitä, että kaikki hevosenpaskat tuli siinä tiellä liukuessa lakaistua housuihin ja hanskoihin ja fillarin takalaukkuihin.

Sen verran alkoi ottaa luonnolle, että päätin sitten kuitenkin ajella Rimpikariin kun kellokin oli vasta vähän yli kaksitoista ja lämpötila mukavasti plussan puolella. Matka meni joutuisasti myötäisessä kaakkoistuulessa ja sain vältettyä houkutuksen poiketa Yyterin TB_llä.

Rimpikarista kävelin polkua pitkin Vuorikemian tai sittemmin Kemiran ja nyttemmin varmaan Sachtlebenin jätevesialtaille. Nimenmuutoksista huolimatta laitos näyttää yhtä kamalalta ja haisee yhtä pahalle kuin vuonna 1980, kun ensimmäisen kerran nousin veneestä maihin allaspenkalle tehdasta valokuvaamaan.

Mutta kunkkua ei näkynyt missään. Pihlavanlahden jäällä oli joku verkoilla, ei kovin kaukana sulan reunasta. Yksi pariskunta katseli kiikarilla kolmenkymmenen metrin päähän jään reunalle. Siellä loikoili saukko, joka katseli meitä yhtä kiinnostuneena kuin me sitä. Mies oli nähnyt kunkun altaalla muutama päivä sitten. Mutta nyt se oli hukassa.

Hieno eläin!

 

Pieni lahna sieltä näköjään löytyi suuhunpantavaksi...

 

...ja takaisin kalaan.

Kunkkua ei löytynyt, joten seikkailin jostain puskista rautatien yli Mäntyluodontielle ja sitten Yyterin TB:lle aamukahville - santsikupin kera. Hesarin jälkeen lähdin ajelemaan Poriin ja ajattelin poiketa vielä toisen kerran Päärnäisissä jos kuurna vaikka olisi tullut iltapalalle. Kilsa TB:n jälkeen takakumi kuitenkin tyhjeni ja vaihdoin metsässä uuden sisäkumin. Aikaa tuhrautui kuitenkin jonkin verran ja vähän ennen Pietniemeä alkoi sadella. Unohdin Päärnäisen ja polkaisin kotiin suihkuun ja syömään.